Van Gogh (1991)

Yksi niin suurta yleisöä kuin muita taiteentekijöitäkin eniten innostaneista taiteilijoista lienee Vincent van Gogh, johon liittyvät anekdootit ovat tunnettuudeltaan sitä luokkaa, että niitä voi suurin piirtein samalla todennäköisyydellä kuulla Ateneumin kahvilassa kuin lähiöbaarin nurkkapöydässä tai Onnibussissa. Korvanleikkuineen ja yhdentaulunmyymisineen Van Goghia on myös mystifioitu enemmän kuin laki sallii.
Jotain myyttisen neromyytin uusvalannasta kertoo esimerkiksi se, että suurta näkijää on 2000-luvulla kuvattu yhtä pidäkkeettömästi hömppäsarja Doctor Whossa kuin Julian Schnabelin visuaalisessa ilotteluelokuvassakin. 
Maurice Pialat tekee ja näkee toisin. Pialat riisuu myyttiä ja kliseitä, kuorii Van Goghista kauhtaa ja tekee todeksi taiteilijan ympäristön, taiteilijan maiseman, todellisen Vincentin, joka syö, elää ja hengittää.
Myös elokuvan pitkän keston unohtaa, kun antautuu kuvien ja Ranskan maaseudun syleilyyn. (Niilo Rantala)